Estradilla POP Pankki Kurikan Osuuspankki
POP Pankki Kurikan Osuuspankki on ollut jo vuosikymmeniä yksi tärkeimmistä kurikkalaisten yrittäjien sidosryhmäläisistä. Tänä vuonna yhteistyötä ja jäsenyyttä Kurikan Yrittäjien kanssa tulee täyteen 40 vuotta.
Toimitusjohtaja Antti Savola on ollut Kurikassa POP:n johtajana nyt kolme vuotta. Hänelle kurikkalainen yrittäjyys oli tuttua jo aiemmastakin työhistoriasta.
Ajattelitko nuorena, että sinusta tulisi pankinjohtaja? Antti miettii hetken ja toteaa, että ”No tavallaan, ehkä – olen aina ollut tarkka ihminen ja säästeliäs. Numerot ja faktat ovat ohjanneet valintojani ja päätöksiäni kyllä. Ne ovat itselläni aina taustaperusteina. Olen kasvanut ja ollut ns työnteossa kiinni kotimaatilalla jo nuoresta alkaen. Ja saanut oppina sen, että mikään ei tule helposti.”
Miten Antti näet tällä hetkellä kurikkalaisen yrityselämän? ”Yleisesti ottaen on tietysti pieni huoli väen pysyvyydestä Kurikassa. Pankin suunnasta teemme parhaamme, että pankkisuhde mahdollisen poismuuton yhteydessä säilyisi ja sitä kautta säilyisi yksi side lisää kurikkalaisuuteen. Haluamme olla tukemassa asiakkaita eri elämänvaiheissa, ja toiveena tietysti on, että saisimme heitä sitten paluumuuttajina takaisin.
Lähialueen kuntia tarkastellessa Kurikassa korostuu mielestäni erityisesti yritteliäisyys, se on hyvin tunnusomaista Kurikalle. Kurikka on sijainniltaan hyvä ja kaupunkiin ajettaessa vastassa on mielestäni sellainen ison paikkakunnan tuntu.”
Maailma on muuttunut 40 vuodessa paljon ja talouselämä nyt muutamassa kuukaudessa hyvinkin merkittävästi. Mitä POP pankki edustaa juuri nyt kurikkalaiselle yrittäjälle? ”Kyllä se on tänä päivänä erityisesti bisneskumppanuutta ja haluamme olla yhteistyössä se aktiivinen osapuoli. Olla itse yhteydessä yrittäjiin. Olla helposti saavutettavissa. Myös vastuullisuusteema näkyy pankin arjessa. Kaikkineen haluamme tukea kurikkalaista yrittäjyyttä ja kurikkalaisuutta.”
Mitä koronapandemian ja Venäjän aiheuttaman talousmyllerryksen keskellä sanoisit yrittäjille? ”Oikeastaan koko tämän kolmen vuoden ajan, kun olen ollut toimitusjohtajana täällä Kurikassa, niin on ollut juuri tätä ns poikkeusaikaa. Olen sanonut omallekin väelleni, että kaikesta olemme selvinneet ja selvitään. Käytännön toimenpiteinä kannattaa tarkistaa ja käydä vaikka paikan päällä keskustelemassa onko mm omien lainojen korkosuojat ja investointien lainaturvat kunnossa. Se on järkevää varautumista.
Ja ylipäätään ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä, se on tärkeää. Meillä on kuitenkin tehty paljon hyviä asioita ja päätöksiä ihan valtakunnankin tasolla, ja niin tehdään varmasti vastakin.”
Onko asiakkaiden suhtautuminen näiden kriisien myötä esim sijoittamiseen muuttunut? ”Itse asiassa on. Sijoittamiseen liittyvät kysymykset ja tiedustelut ovat lisääntyneet, mihin vaikuttaa juuri nyt mm inflaatio. Ihmiset pohtivat sijoittamista ja kohteita, joissa rahanarvo säilyisi. Olemme panostaneet osaltamme myös tähän kasvaneeseen tarpeeseen, sillä meillä on aloittanut vuoden alusta uutena osaajana sijoituspäällikkö”.
Antti Savolan päivä jatkuu asiakastapaamisilla. Muutaman sanan ehdimme vaihtaa vielä yleisesti elämänmenosta. Vapaa-ajallaan Antti itse osallistuu mielellään monenlaiseen toimintaan lapsen koulun ja harrastusten seuraamisen lisäksi. Hän lähtisi mukaan mielellään vielä moneenkin asiaan, mutta levätäkin pitää muistaa!
-Eira Viitala