Kevätkokous kesäisessä kelissä
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin perjantaina 26.4. Koskenkorvan Trahteerissa. Jäseniä lähti liikkeelle mukavat 27 henkilöä, heitä helli poikkeuksellisen upea säätila. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Rinta-Rahko, sihteeriksi Jari Pelto-Piri ja ääntenlaskijoiksi sekä pöytäkirjan tarkistajiksi Terhi & Janne Hautaluoma. Kokous nuijittiin läpi hyvässä hengessä, edellisvuoden hallitus oli tehnyt laadukasta työtä.
Bussissa käytiin läpi päivänpolttavia asioita
Virallisen osuuden jälkeen talon isäntä Jaakko Koskenkorva piti osallistujille huiman esitelmän otsikolla Koskenkorvan Tarina. Yleisö tempautui mukaan maistelulaudan myötä ja Koskenkorvan historia avautui porukalle erittäin mielenkiintoisella ja hauskalla tavalla.
Koskenkorvan Tarina oli hienoa kuunneltavaa
Illan mittaan syötiin talon illallinen, joka koostui pääasiassa lähiruuasta ja monen monituisista spesiaaliaineksista. Kokousväen suosikiksi nousi Trahteerin Kännikalat, joka on vähemmän yllättäen Koskenkorvalla marinoitua silakkaa. Kokousväki teki myös opastetun kierroksen Koskenkorvan Trahteerin tiluksilla, liioittelematta on todettava että kyseessä on Pohjalaisen kulttuurin osalta erittäin merkittävä kokonaisuus.
Sää jatkui upeana myöhäiseen iltaan asti
Yrittäjäetkot Asemalla
Seuraava tapahtuma onkin jo launtaina 11.5. Paikkoja on varattu kirjoittamishetkellä 44/50, muutama paikka siis vielä jäljellä.