Yhdessä kohti tulevaa
Vuoden 2025 alku on tuonut tullessaan uuden tehtävän, kun sain kunnian astua Kurikan Yrittäjät ry:n puheenjohtajan saappaisiin. Haluan ensiksi kiittää lämpimästi jäsenistöä luottamuksesta ja mahdollisuudesta toimia tämän hienon järjestön vetäjänä. Olemme yhdessä merkittävä voimavara Kurikan alueella, ja tehtäväni on omalta osaltani varmistaa, että äänenne kuuluu ja tarpeisiinne vastataan. Myös yhteistyö kaupungin suuntaa jatkuu ja toivottavasti kehittyy entisestään.
Ei ole salaisuus, että viime vuodet ovat olleet yrittäjille haastavia. Epävarmuudet markkinoilla, nousevat kustannukset ja jatkuvat muutokset ovat vaatineet kaikilta meiltä joustavuutta, rohkeutta ja ennen kaikkea uskoa siihen, että vaikeuksien jälkeen tulee aina parempi aika. Vertaistuki ja yhteistyö kantavat, kun yksin on vaikea löytää ratkaisuja.
Haluan muistuttaa meitä kaikkia siitä, että täällä Kurikassa on valtavasti potentiaalia. Yrittäjyys on aina ollut alueemme selkäranka, ja se näkyy monipuolisuutena; meiltä löytyy lukuisia yksinyrittäjiä, vahvoja perheyrityksiä, laajentuvia kasvuyrityksiä. Vaikka suhdanteet heiluvat, uskon vakaasti siihen, että sitkeytemme ja kyky uudistua kantavat meidät yli vaikeuksien.
Tulevaisuuteen on tärkeää katsoa luottavaisesti. Yhteistyö, verkostoituminen ja toistemme tukeminen ovat avaimia, joilla rakennamme menestystarinoita myös jatkossa. Kurikan Yrittäjät ry haluaa tarjota jokaiselle jäsenelleen kanavan verkostoitua, saada tukea ja jakaa kokemuksia. Kun pidämme ovet avoinna uusille ajatuksille ja tekijöille, voimme yhdessä löytää ratkaisuja, jotka vievät meitä kaikkia eteenpäin.
Haluan myös muistuttaa, että Kurikan Yrittäjät ry:ssä on aina tilaa uusille jäsenille. Meillä on tekemisen meininki, ja järjestössä vallitsee lämmin, eteenpäin katsova ilmapiiri. Olitpa sitten kokenut konkari tai vasta yrityksesi alkutaipaleella, sinut otetaan joukkoomme vastaan avoimin mielin. Näin saat käyttöösi yrittäjä järjestön kattavat palvelut, niin paikallisesti, kuin valtakunnallisesti.
Lähdetään yhdessä rakentamaan Kurikan yrittäjyydestä entistä vahvempaa ja elinvoimaisempaa. Yhdessä voimme saavuttaa suuria asioita. Kiitos teille kaikille jo nyt siitä, että teette Kurikasta paikan, jossa yrittäjyys kukoistaa. Jatketaan rohkeasti eteenpäin!
Parhain terveisin,
Rami Ala-Nisula
Kurikan Yrittäjät ry